Guantanomon vankileiri on hirvittävä...ei, ei näin helppoja vitutusaiheita (terveisiä Amnestylle ja kumppaneille). Obamahan sitä paitsi on sulkemassa tuon muslimilapsien kesäleirin, joten ei puhuta siitä. Puhutaan todellisesta kidutuksesta, laillisesta sellaisesta.
Jos meikäläiseltä kysytään, että maistuisiko vartin verran mätkintää poskelta toiselle ruostenauloilla koristellulla pesäpallomailalla, vai tungetaanko katkennut hammastikku vasemman pikkurillin kynnen alle, niin ei edes hetken epäröintiä siitä kumpi tulisi valituksi. Ehdottomasti kansallispelimailalla suoritettu hiuspehmennys minulle, kiitos.
En kerta vitun kaikkiaan kestä mitään kynsiin, silmämunaan, nivusiin tai muuhun kehon arkaan paikkaan kohdistuvaa epämiellyttävää kutkutusta. Kipu taas...no, kipu on kipua ja sitä kestää pääkoppa tajunnan rajamaille ja ylikin.
Vierailin takavuosina sairaalassa pidemmän ajanjakson ja lääkärini, tohtori Sykerön ja Mengelen hurmaava sekasikiö, ehdotti gastroskopiaa vaivani tarkempaan määrittelyyn. Mikäs siinä, varmaan joku jännä koe - ei siis mitään syytä kieltäytyä.
Seuraavana aamuna ei pöperöity mitään, mutta niinhän se useimmiten tuppaa menemään, kun sokeritasapainoja ja muita fysiologisia juttuja mittaillaan, joten en ymmärtänyt huolestua - maha kurnien gastronomiaan vai mihin se oli? Vasta kun suuhun tökättiin lusikallinen nielun puuduttavaa geeliä ja heti perään reiällinen, hampaanjäljillä koristeltu muovikappale, alkoi pieni epätietoisuus hiipiä hihasta sisään.
Tunnelman kuitenkin viimeisteli metrin pitkä, ranteen paksuinen musta letku, joka oli tarkoitus hinata suuni kautta jonnekin helvetin syvälle. Kuin mielleyhtymiä korostaakseen letkun pää oli hieman paksumpi ja hetken aikaa ihmettelin mahtuisiko se edes alan ammattilaisen, huonon naisen suuhun? Kiitos, mutta ei vitun kiitos. Tuota ette minuun laita. Tai onko teillä edes valkoisen heteromiehen versiota tarjolla? Ohuempi, lyhyempi ja mieluiten valkoinen letku?
Pari hoitsua makasi puolittain päälläni, kun kaapelia lähdettiin survomaan sisääni kevyessä kylkiasennossa. Rentoutumiskehoitukset muuntuivat korviini "niele huora, niele"-kähinöiksi ja vituiksihan se meni heti kättelyssä; joutuivat kelaamaan puutarhaletkunsa takaisin. Hyvä etten huitaissut lekuria tauluun, kun se hetimmiten ehdotti uutta yritystä. Toisella kerralla letku saatiin uskomattoman itsehillintäni ansiosta vihdoin sisään - mitä nyt vähän itkin, kuolasin ja kouristusoksentelin, mutta silti. Vannoin sillä hetkellä, etten koskaan pyytäisi yhtään naisihmistä ottamaan mitään koskaan ikinä suuhun. Hirvittävä kokemus.
Ei siinä kuitenkaan kaikki. Muutaman päivän kuluttua sänkyni viereen seisahtui hätkähdyttävän upea, tumma naisihminen. Valkoisesta poplarista päättelin ammatiksi hoitsun, mutta nätti tyttö olikin lopputyötään valmisteleva lääkiksen kandi. Ja arvatkaa mitä se pyysi minulta? Jep. Gastroskopiaa, tutkimuksensa nimissä.
En tänä päivänä tajua, millä helvetillä blogiopaattimme saatiin houkuteltua uusintakierrokselle, mutta seuraavana päivänä sain taas letkua suun ja mahan täydeltä. Ehkä ajattelin saavani tarjota jotain samanoloista vastavuoroisesti herkkupersekandille, mutta likaisista ajatuksista seurasi välitön kuitti - skopia oli, jos mahdollista, vieläkin vittumaisempi ja kuvottavampi kuin ensimmäisellä kerralla. Jonain päivänä kun vielä oppisi sanomaan kauniille naisille ei, säästyisi muiltakin kidutuksilta.
Jos meikäläiseltä kysytään, että maistuisiko vartin verran mätkintää poskelta toiselle ruostenauloilla koristellulla pesäpallomailalla, vai tungetaanko katkennut hammastikku vasemman pikkurillin kynnen alle, niin ei edes hetken epäröintiä siitä kumpi tulisi valituksi. Ehdottomasti kansallispelimailalla suoritettu hiuspehmennys minulle, kiitos.
En kerta vitun kaikkiaan kestä mitään kynsiin, silmämunaan, nivusiin tai muuhun kehon arkaan paikkaan kohdistuvaa epämiellyttävää kutkutusta. Kipu taas...no, kipu on kipua ja sitä kestää pääkoppa tajunnan rajamaille ja ylikin.
Vierailin takavuosina sairaalassa pidemmän ajanjakson ja lääkärini, tohtori Sykerön ja Mengelen hurmaava sekasikiö, ehdotti gastroskopiaa vaivani tarkempaan määrittelyyn. Mikäs siinä, varmaan joku jännä koe - ei siis mitään syytä kieltäytyä.
Seuraavana aamuna ei pöperöity mitään, mutta niinhän se useimmiten tuppaa menemään, kun sokeritasapainoja ja muita fysiologisia juttuja mittaillaan, joten en ymmärtänyt huolestua - maha kurnien gastronomiaan vai mihin se oli? Vasta kun suuhun tökättiin lusikallinen nielun puuduttavaa geeliä ja heti perään reiällinen, hampaanjäljillä koristeltu muovikappale, alkoi pieni epätietoisuus hiipiä hihasta sisään.
Tunnelman kuitenkin viimeisteli metrin pitkä, ranteen paksuinen musta letku, joka oli tarkoitus hinata suuni kautta jonnekin helvetin syvälle. Kuin mielleyhtymiä korostaakseen letkun pää oli hieman paksumpi ja hetken aikaa ihmettelin mahtuisiko se edes alan ammattilaisen, huonon naisen suuhun? Kiitos, mutta ei vitun kiitos. Tuota ette minuun laita. Tai onko teillä edes valkoisen heteromiehen versiota tarjolla? Ohuempi, lyhyempi ja mieluiten valkoinen letku?
Pari hoitsua makasi puolittain päälläni, kun kaapelia lähdettiin survomaan sisääni kevyessä kylkiasennossa. Rentoutumiskehoitukset muuntuivat korviini "niele huora, niele"-kähinöiksi ja vituiksihan se meni heti kättelyssä; joutuivat kelaamaan puutarhaletkunsa takaisin. Hyvä etten huitaissut lekuria tauluun, kun se hetimmiten ehdotti uutta yritystä. Toisella kerralla letku saatiin uskomattoman itsehillintäni ansiosta vihdoin sisään - mitä nyt vähän itkin, kuolasin ja kouristusoksentelin, mutta silti. Vannoin sillä hetkellä, etten koskaan pyytäisi yhtään naisihmistä ottamaan mitään koskaan ikinä suuhun. Hirvittävä kokemus.
Ei siinä kuitenkaan kaikki. Muutaman päivän kuluttua sänkyni viereen seisahtui hätkähdyttävän upea, tumma naisihminen. Valkoisesta poplarista päättelin ammatiksi hoitsun, mutta nätti tyttö olikin lopputyötään valmisteleva lääkiksen kandi. Ja arvatkaa mitä se pyysi minulta? Jep. Gastroskopiaa, tutkimuksensa nimissä.
En tänä päivänä tajua, millä helvetillä blogiopaattimme saatiin houkuteltua uusintakierrokselle, mutta seuraavana päivänä sain taas letkua suun ja mahan täydeltä. Ehkä ajattelin saavani tarjota jotain samanoloista vastavuoroisesti herkkupersekandille, mutta likaisista ajatuksista seurasi välitön kuitti - skopia oli, jos mahdollista, vieläkin vittumaisempi ja kuvottavampi kuin ensimmäisellä kerralla. Jonain päivänä kun vielä oppisi sanomaan kauniille naisille ei, säästyisi muiltakin kidutuksilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti