Radioasemien morkkaaminen on vähän kuin potkisi maassa makaavaa puolirampaa mummoa; helppoa mutta vaivaannuttavaa. Tarvitseeko sitä muka kuunnella radioasemia, joiden biisivalikoima mahtuisi puolen gigan ämppärisoitimeen ja joiden toimittajien verbaliikka kohoaa harvoin yli telkkarin tekstiviestichatin? No ei periaatteessa, mutta vitutusta ne aiheuttavat aina, kun olosuhteitten pakosta radiota joutuu kuuntelemaan.
Joskus vuonna risti ja retki, kun blogisti-setämme oli nuori ja korskea, radion valloittivat paikallisradiot Radio City keulakuvanaan. Ne olivat jännittäviä aikoja - viikoittain, toisinaan jopa päivittäin, aalloilta kuuli sanan vittu ja deejiit soittivat omista kokoelmistaan juuri sitä musiikkia, joka sattui huvittamaan sillä hetkellä. Välillä huvitti ja useimmiten ei, mutta periaate oli, ettei koskaan tiennyt seuraavaa biisiä tai mihin puhe lähtisi kukkimaan. Nuoria, nousevia ääniä olivat Ruben Stiller ja General Njassa. Ruben hoiti yleisen vittuilun ja provosoinnin lässytyksellään, Njassa pyöritti lautasilla milloin mitäkin ja myi nenä-ääni esittelyillään enemmän levyjä kuin Hesarin kriitikot toisen maailmansodan jälkeen. Silloin radiota (City-kanavaa) tuli vielä kuunneltua.
Sitten tapahtui jotain. Paikallisradioista tuli globaalien yhtiöiden huorakonttoreita ja asemien kuuluvuus laajeni valtakunnalliseksi. Puhuttiin formaattiradioista, joissa spontaanien juontajien turvat tukittiin jeesusteipillä ja käyttöön otettiin soittolistat, nuo Luciferin jukeboxit. Juontajiksi valikoitui tyhjäpäisiä vehvilöitä, joiden huiminta antia ovat seuraavanlaiset soita-meille-vajokki-ohjelmat:
-Meillä pitäisi nyt olla langan päässä Sari Keuruulta, huomenta Sari!
-Huomenta!
-Mitenkä se on lähtenyt aamu käyntiin siellä Keuruulla, Sari?
-Hyvin tuo on lähtenyt, justiinsa juotiin aamukahvit isännän kanssa ja kuunneltiin radio Nuivaa
-No sepä mukavata kuulla! Minkäslaiset kelit siellä Keuruulla on tällä hetkellä?
-Hiukan lunta sateloo ja pari astetta pakkasta, hyvä talvikeli. Ajateltiin isännän kanssa lähteä pulkkamäkeen mukuloitten kera.
-Että ihan pulkkamäkeen!? Sepä mukavata, sepä mukavata...kuulepa Sari Keuruulta, olisitko valmis arvaamaan nyt, että "mitä on laatikossa"?
-Juu, mikä ettei.
-Käytössäsi on siis yksi kysymys ja yksi arvaus ja jos tiedät vastauksen, voit voittaa 131 euroa!
-Selvä - kysyisin, että onko se pyöreä?
-Ei, ei ole pyöreä esine laatikossa tällä kertaa...
-No sitten arvaan, että se on ilmapallo!
-Vai että ilmapallo...katsotaanpa...ei, ei ollut ilmapallo se esine, mitä haettiin tällä kertaa!
-No voi harmin paikka!
-Mitäs olisit Sari Keuruulta tehnyt tuolla valtavalla rahasummalla, jos olisit voittanut?
-Isännän kanssa suunniteltiin, että oltaisiin ostettu villalankaa koko rahalla ja neulottu kaikille samanlaiset, vihreät oloasut!
-No voe harmin paikka, kun ei tällä kertaa osunut, mutta ensi viikolla voi taas yrittää ja silloin meillä onkin jo 132 euroa jaossa!
-No pitteepä yrittää tuolloin sitten...saako lähettää terveisiä?
-No saapihan tokkiinsa!
-Siskolle Hervantaan ja veljelle Kainuun metsäsavotoille terveisiä!
-Sinne menivät Sarin terveiset ja nyt kuunnellaan Celine Dionin iki-ihana "My heart will go on".
Ja niin edelleen. Eihän tuota jaksa kuunnella edes Rinnekodin kanta-asukit. Kun edes kerran joku perseneitsyt purskauttaisi meikäläisen aamukahvit syliin toteamalla, että suunniteltiin isännän kanssa rivakkaa peppuseksisessiota, niin johan lähtisivät kuuntelijaluvut nousuun. Ja jos se biisi korvattaisiin vielä Slipknotin Gematrialla, niin lukitsisin kanavavalitsimen pikaliimalla.
Joskus vuonna risti ja retki, kun blogisti-setämme oli nuori ja korskea, radion valloittivat paikallisradiot Radio City keulakuvanaan. Ne olivat jännittäviä aikoja - viikoittain, toisinaan jopa päivittäin, aalloilta kuuli sanan vittu ja deejiit soittivat omista kokoelmistaan juuri sitä musiikkia, joka sattui huvittamaan sillä hetkellä. Välillä huvitti ja useimmiten ei, mutta periaate oli, ettei koskaan tiennyt seuraavaa biisiä tai mihin puhe lähtisi kukkimaan. Nuoria, nousevia ääniä olivat Ruben Stiller ja General Njassa. Ruben hoiti yleisen vittuilun ja provosoinnin lässytyksellään, Njassa pyöritti lautasilla milloin mitäkin ja myi nenä-ääni esittelyillään enemmän levyjä kuin Hesarin kriitikot toisen maailmansodan jälkeen. Silloin radiota (City-kanavaa) tuli vielä kuunneltua.
Sitten tapahtui jotain. Paikallisradioista tuli globaalien yhtiöiden huorakonttoreita ja asemien kuuluvuus laajeni valtakunnalliseksi. Puhuttiin formaattiradioista, joissa spontaanien juontajien turvat tukittiin jeesusteipillä ja käyttöön otettiin soittolistat, nuo Luciferin jukeboxit. Juontajiksi valikoitui tyhjäpäisiä vehvilöitä, joiden huiminta antia ovat seuraavanlaiset soita-meille-vajokki-ohjelmat:
-Meillä pitäisi nyt olla langan päässä Sari Keuruulta, huomenta Sari!
-Huomenta!
-Mitenkä se on lähtenyt aamu käyntiin siellä Keuruulla, Sari?
-Hyvin tuo on lähtenyt, justiinsa juotiin aamukahvit isännän kanssa ja kuunneltiin radio Nuivaa
-No sepä mukavata kuulla! Minkäslaiset kelit siellä Keuruulla on tällä hetkellä?
-Hiukan lunta sateloo ja pari astetta pakkasta, hyvä talvikeli. Ajateltiin isännän kanssa lähteä pulkkamäkeen mukuloitten kera.
-Että ihan pulkkamäkeen!? Sepä mukavata, sepä mukavata...kuulepa Sari Keuruulta, olisitko valmis arvaamaan nyt, että "mitä on laatikossa"?
-Juu, mikä ettei.
-Käytössäsi on siis yksi kysymys ja yksi arvaus ja jos tiedät vastauksen, voit voittaa 131 euroa!
-Selvä - kysyisin, että onko se pyöreä?
-Ei, ei ole pyöreä esine laatikossa tällä kertaa...
-No sitten arvaan, että se on ilmapallo!
-Vai että ilmapallo...katsotaanpa...ei, ei ollut ilmapallo se esine, mitä haettiin tällä kertaa!
-No voi harmin paikka!
-Mitäs olisit Sari Keuruulta tehnyt tuolla valtavalla rahasummalla, jos olisit voittanut?
-Isännän kanssa suunniteltiin, että oltaisiin ostettu villalankaa koko rahalla ja neulottu kaikille samanlaiset, vihreät oloasut!
-No voe harmin paikka, kun ei tällä kertaa osunut, mutta ensi viikolla voi taas yrittää ja silloin meillä onkin jo 132 euroa jaossa!
-No pitteepä yrittää tuolloin sitten...saako lähettää terveisiä?
-No saapihan tokkiinsa!
-Siskolle Hervantaan ja veljelle Kainuun metsäsavotoille terveisiä!
-Sinne menivät Sarin terveiset ja nyt kuunnellaan Celine Dionin iki-ihana "My heart will go on".
Ja niin edelleen. Eihän tuota jaksa kuunnella edes Rinnekodin kanta-asukit. Kun edes kerran joku perseneitsyt purskauttaisi meikäläisen aamukahvit syliin toteamalla, että suunniteltiin isännän kanssa rivakkaa peppuseksisessiota, niin johan lähtisivät kuuntelijaluvut nousuun. Ja jos se biisi korvattaisiin vielä Slipknotin Gematrialla, niin lukitsisin kanavavalitsimen pikaliimalla.
1 kommentti:
Testify, brother, testify!
Lähetä kommentti